14.1.1999

Ulosmittaus 11.11.1997

Jyväskylän ulosottoviraston avustava ulosottomies ulosmittasi 11.11.1997 ulosmittauspöytäkirjasta ilmenevien velkojien saatavista velallisen A:n omistaman henkilöauton Volkswagen Transporter D-255, joka on pöytäkirjassa arvioitu 40 000 markan arvoiseksi.

Jyväskylän käräjäoikeuden päätös 19.12.1997

A, joka on pyörätuolilla liikkuva invalidi, valitti ulosmittauksesta käräjäoikeuteen. A vaati ulosmittauksen kumoamista, koska auto oli erotettava ulosmittauksesta A:n työvälineenä tai A:n vamman perusteella.

Jyväskylän käräjäoikeus hylkäsi valituksen sillä perusteella, että A ei ollut valituksessaan esittänyt mitään sellaista, että ulosmittaus olisi tapahtunut ilman laillista perustetta tai muutenkaan virheellisesti.

Vaasan hovioikeuden päätös 17.2.1998

A valitti hovioikeuteen ja toisti vaatimuksensa ulosmittauksen kumoamisesta.

Käsittelyratkaisu

A oli liittänyt valitukseensa kirjallisia todisteita vammansa laadusta, diagnoosistaan ja liikuntarajoituksistaan sekä auton käytöstä työvälineenä ja työmatkoilla. A oli jo valituksessaan käräjäoikeudelle käsitellyt samoja asioita, joista todisteita oli tarjottu. Tähän nähden A ei ollut saattanut todennäköiseksi, että hänellä olisi ollut pätevä aihe olla vetoamatta näihin todisteisiin käräjäoikeudessa tai että hänellä muuten oli ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Tämän vuoksi hovioikeus jätti A:n valitukseensa liittämät muut kirjalliset todisteet paitsi jo käräjäoikeudessa käsillä ollutta kansaneläkelaitoksen 13.11.1997 antamaa päätöstä oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 §:n 2 momentin nojalla huomiotta.

Pääasiaratkaisun perustelut

Käräjäoikeuden menettely:

A:n kuuleminen ulosottomiehen lausunnosta

Ulosottolain 10 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan ulosottomiehen oli valituksen johdosta pyydettävä toimitusmieheltä selvitys, jonka saatuaan ulosottomiehen oli annettava valituksesta oma lausuntonsa.

Hovioikeus totesi, ettei ulosottolaissa, hakemusasioiden käsittelystä yleisessä alioikeudessa annetussa laissa tai oikeudenkäymiskaaressa ollut säännöksiä valittajan kuulemisesta ulosottomiehen lausunnon johdosta.

Ulosottolain 10 luvun 9 ja 10 §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (106/1995 s. 102 - 103 ja 107 - 110) oli mainintoja käräjäoikeuden velvollisuudesta kuulla valittajan vastapuolta eli tässä tapauksessa velkojia. Hallituksen esityksestä oli pääteltävissä lainsäätäjän tarkoituksen olleen, ettei muutoksenhakijaa kuulla ulosottomiehen lausunnon johdosta.

Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa (Risto Koulu: Muutoksenhaku ulosotossa, 1997, s. 283 - 284) oli muun muassa oikeudelliseen kuulemisperiaatteeseen viitaten suositeltu, että valittajalle varataan tilaisuus ottaa kantaa virallisaineistoon eli ulosottomiehen lausuntoon ja toimitusmiehen selvitykseen.

Kysymys kuulemisvelvollisuuden olemassaolosta oli jäänyt laissa säätelemättä. Lähtökohtana voitiin kuitenkin pitää periaatetta, että asianosaisen oli saatava lausua niistä seikoista, joihin tuomioistuimen ratkaisu perustui. Tässä asiassa kuuleminen ei ollut ollut tarpeellista myöskään, koska lausunto ei sisältänyt sellaista asiaan vaikuttavaa, joka ei olisi ollut jo ennestään A:n tiedossa.

Hovioikeus katsoi, ettei käräjäoikeus ollut menetellyt virheellisesti, kun se ei ollut erikseen varannut A:lle tilaisuutta ottaa kantaa ulosottomiehen lausuntoon.

A:n henkilökohtainen kuuleminen

Ulosottolain 10 luvun 13 §:n mukaan muutoksenhakemus käsiteltiin käräjäoikeuden kansliassa, jos asiassa ei kuultu todistajaa tai muuta henkilöä henkilökohtaisesti. Pääsääntö oli toisin sanottuna muutoksenhakemuksen käsittely asiakirja-aineiston perusteella suullista istuntokäsittelyä toimittamatta.

A ei ollut vaatinut käräjäoikeudessa suullisen käsittelyn toimittamista. A oli valituksessa hovioikeudelle katsonut, että häntä olisi tullut kuulla käräjäoikeudessa henkilökohtaisesti, koska silloin käräjäoikeudelle olisi syntynyt oikea käsitys A:n tarpeesta saada auto erotetuksi ulosmittauksesta vamman perusteella. Hovioikeus totesi, että A:n vammaisuus ja pyörätuolin käyttö oli asiassa selvää ja riidatonta. Riitaista oli muun ohella se, oliko A:lla tuolla perusteella oikeus saada auto erotetuksi ulosmittauksesta. Tämä kysymys oli ratkaistava oikeudellisen eikä näyttöä koskevan harkinnan perusteella. Tähän nähden A:n henkilökohtainen kuuleminen oli käräjäoikeudessa ollut ilmeisen tarpeetonta ottaen erityisesti huomioon, ettei A tai hänen avustajansa ollut edes vaatinut suullisen käsittelyn toimittamista käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus ei näin ollen ollut menetellyt virheellisesti, kun se ei ollut kuullut A:ta henkilökohtaisesti ennen asian ratkaisemista.

Pääasia:

Auto työvälineenä tai siihen rinnastettavana esineenä

Ulosottolain 4 luvun 5 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan työvälineet oli erotettava ulosmittauksesta. Tavallisessa kielenkäytössä työvälineellä ei tarkoitettu autoa tai muuta kulkuvälinettä, jolla työntekijä kulki työpaikalleen. A oli valituksessaan kertonut tarvitsevansa autoa mikrotukihenkilön ja muusikon työssä. A:n vaatimus ei ollut tällä perusteella hyväksyttävissä.

Edellä mainitun säännöksen 4 kohdan mukaan myös työvälineisiin rinnastettavat esineet oli erotettava ulosmittauksesta. Lainkohtaan liittyvän hallituksen esityksen (8/1997 s. 4) mukaan tällainen esine oli esimerkiksi auto, jota velallinen tarvitsi työmatkoihinsa. Lainkohta soveltui tältä osin ilmeisesti A:han, joka oli vaikeasti liikuntavammainen ja käytti liikkumisessaan pyörätuolia.

Erottamisoikeus oli tällä perusteella kuitenkin vain, jos ulosmittauksesta erotettavan esineen ulosottoasetuksen 31 §:ssä määrätty arvo ei todennäköisesti ollut suurempi kuin 15 000 markkaa tai erityisestä syystä 25 000 markkaa. Ulosmittauksessa auto oli arvioitu 40 000 markan arvoiseksi. Valituksessaan A oli arvioinut auton arvoksi 20 000 - 30 000 markkaa, koska auton vuosimalli oli 1991 ja ajokilometrimäärä 383 000 kilometriä. Hovioikeus katsoi, ettei A:n ilmoittamilla perusteilla ollut syytä arvioida auton arvon olevan enintään 25 000 markkaa.

Työvälineeseen rinnastettavan esineen erottamisoikeus edellytti joka tapauksessa, että esine oli välttämätön velallisen toimeentulon turvaamiseksi. A oli valituksessaan ilmoittanut käyttöönsä jäävän eläkettä 2 438 markkaa kuukaudessa. Hovioikeus katsoi tämän vuoksi, ettei A:n välttämätön toimeentulo ulosmittauksen vuoksi vaarantunut. Valitus ei ollut tälläkään perusteella hyväksyttävissä.

Vamma erottamisperusteena

Ulosottolain 4 luvun 5 §:n 2 momentin perusteella esine oli erotettava ulosmittauksesta, jos sitä voitiin pitää hyväksyttävänä velallisen vamman perusteella. Edellä mainitussa hallituksen esityksessä (s. 5 - 6) oli hyväksyttävyyden arvioinnin osalta viitattu sosiaalilainsäädännössä oleviin ulosmittauskieltoihin. Tällainen ulosmittauskielto oli säädetty esimerkiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 19a §:ssä. Hallituksen esitys mainitsi erotettavina esineinä esimerkiksi liikkumista helpottavat kodin apulaitteet ja kulkuvälineet. Hallituksen esityksen mukaan erottamista ei voitu tällöinkään pitää hyväksyttävänä, jos omaisuus olisi käyttötarkoitukseensa nähden hyvin arvokasta. Hovioikeus katsoi, että 40 000 markan arvoinen liikuntavammaisen liikkumiseen tarkoitettu auto oli tähän käyttötarkoitukseensa nähden liian arvokas ottaen huomioon, että A:lla oli sosiaalilainsäädännön perusteella oikeus vaikeavammaisten kuljetuspalveluihin. Tällä tavalla A:lle voitiin turvata auton ulosmittauksesta huolimatta kohtuullinen mahdollisuus liikkumiseen. A:n valitus oli tälläkin perusteella hylättävä.

Päätöslauselma

Hovioikeus hylkäsi valituksen eikä muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta.

Käsittelyratkaisu

A on valituksen tekemiselle hovioikeuteen säädetyn määräajan jälkeen 16.2.1998 toimittanut hovioikeuteen kirjoituksen, johon on liitetty selvitys A:lta ulosmitattua autoa koskevasta pakkohuutokauppakuulutuksesta ja 8.2.1998 allekirjoitettu A:ta koskeva työkokeilusopimus. Hovioikeuden päätös on annettu 17.2.1998. Hovioikeus ei ole siinä lausunut A:n kirjoituksesta liitteineen.

A:lla on kuulutetun huutokaupan ja alkaneen työkokeilun vuoksi ollut pätevä aihe vedota mainittuihin seikkoihin ja todisteisiin vasta hovioikeudessa. Koska A:n kirjoitus liitteineen olisi Korkeimman oikeuden käsityksen mukaan tullut oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 5 §:n 1 momentin (661/1978) nojalla ottaa erityisestä syystä huomioon hovioikeudessa, Korkein oikeus ottaa A:n vaatimuksesta kirjoituksen liitteineen huomioon suoraan Korkeimmassa oikeudessa. A:n nimeämän todistajan kuuleminen asiassa ei kuitenkaan ole tarpeen.

A on liittänyt Korkeimmalle oikeudelle toimittamaansa valitukseen pöytäkirjan 19.2.1998 toimitetusta häneltä ulosmitattua autoa koskevasta pakkohuutokaupasta liitteineen. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentin nojalla Korkein oikeus ottaa huomioon kysymyksessä olevan selvityksen.

Pääasiaratkaisu

Menettely käräjäoikeudessa:

Tilaisuus tulla kuulluksi ulosottomiehen lausunnon johdosta

Ulosottolaissa ei ole säännöstä ulosottovalittajan kuulemisesta ulosottomiehen ulosottolain 10 luvun 9 §:n nojalla käräjäoikeudelle antaman lausunnon ja lausuntoonsa liittämän toimitusmiehen selvityksen johdosta, vaikka lain esitöiden mukaan toimitusmiehen selvitys ja ulosottomiehen lausunto ovat tärkeitä ulosottovalituksen käsittelemisen kannalta (HE 106/1995 vp. s. 102 -103).

A:lle ulosmittauksen yhteydessä 11.11.1997 annettuun ulosmittauspöytäkirjaan ei sisälly mainintaa velallisen erottamisedusta.

Ulosmittauksen toimitusmiehenä suorittanut avustava ulosottomies on A:n 25.11.1997 tekemän valituksen johdosta samana päivänä antamassaan selvityksessä ilmoittanut, ettei A ollut tehnyt väitettä auton erottamisesta ulosmittauksesta. Toimitusmies on katsonut, ettei A:n autoa ollut oikeutta erottaa ulosmittauksesta ulosottolain 4 luvun 5 §:n nojalla työvälineenä tai siihen rinnastettavana esineenä.

Ulosottomies on käräjäoikeuteen 27.11.1997 saapuneessa lausunnossaan katsonut, ettei erottamisetua ollut myöskään A:n vamman perusteella.

Käräjäoikeus ei ole varannut A:lle tilaisuutta tulla kuulluksi selvityksen ja lausunnon johdosta, vaikka niissä on otettu kantaa A:n käräjäoikeudessa esittämään vaatimukseen auton erottamisesta ulosmittauksesta.

Hovioikeuden tuomiossa selostetusta kuulemisperiaatteesta seuraa, että käräjäoikeuden ei olisi tullut ratkaista asiaa varaamatta A:lle tilaisuutta tulla kuulluksi toimitusmiehen selvityksen ja ulosottomiehen lausunnon johdosta.

A:lla on ollut tilaisuus ottaa kantaa toimitusmiehen selvitykseen ja ulosottomiehen lausuntoon hovioikeudelle toimittamassaan muutoksenhakemuksessa. Tämän vuoksi A:lle ei enää varata erikseen tilaisuutta tulla kuulluksi lausunnon ja selvityksen johdosta.

A:n henkilökohtainen kuuleminen käräjäoikeudessa

Ulosottolain 10 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan ulosottovalitus käsitellään käräjäoikeuden kansliassa. Suullinen istuntokäsittely on säännöksen mukaan tarpeen vain, jos asiassa kuullaan todistajaa tai muuta henkilöä henkilökohtaisesti.

A ei ollut käräjäoikeudessa edes vaatinut suullisen käsittelyn toimittamista. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, ettei käräjäoikeus ole menetellyt virheellisesti, kun se ei ole kuullut A:ta henkilökohtaisesti ennen asian ratkaisemista.

Menettely hovioikeudessa:

Hovioikeus on käsittelyratkaisullaan jättänyt A:n valitukseensa liittämät kirjalliset todisteet oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 §:n 2 momentin (1052/1991) nojalla huomiotta lukuun ottamatta kansaneläkelaitoksen 13.11.1997 antamaa päätöstä.

Kansaneläkelaitoksen päätöksen lisäksi A on liittänyt hovioikeudelle toimittamaansa valitukseen Jämsän kaupungin sosiaalitoimiston 2.1.1998 tekemän päätöksen A:lle vuodelle 1998 myönnetystä vaikeavammaisten kuljetuspalvelusta, Jämsän kaupungin 9.1.1998 päivätyn todistuksen A:n kuljetuspalveluista, jäljennökset A:ta koskevista Jyväskylän kauppaoppilaitoksen opintokortista 31.5.1997 ja päättötodistuksesta 2.6.1995 sekä A:ta koskevia terveyskertomuksia.

Ulosottolain 10 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan valituksen käsittelyssä käräjäoikeudessa noudatetaan soveltuvin osin hakemusasioiden käsittelystä yleisessä alioikeudessa annettua lakia. Tuon lain 19 §:n 1 momentin mukaan muutosta haetaan hovioikeudelta oikeudenkäymiskaaren 25 luvussa säädetyssä järjestyksessä. Siten A:n ulosottovalitusta hovioikeudessa käsiteltäessä on tullut soveltuvin osin noudattaa oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 §:n 2 momentin (1052/1991) säännöstä, joka on rajoittanut uusiin seikkoihin ja todisteisiin vetoamista hovioikeudessa.

Koska Jämsän kaupungin sosiaalitoimisto on tehnyt vuoden 1998 kuljetuspalveluja koskevan päätöksen vasta käräjäoikeuden päätöksen antamisen jälkeen, A ei ole voinut vedota tähän todisteeseen käräjäoikeudessa. Hovioikeuden ei tämän vuoksi olisi tullut jättää sanottua todistetta oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 §:n 2 momentin (1052/1991) nojalla huomiotta.

A:lle ei ollut käräjäoikeudessa varattu tilaisuutta tulla kuulluksi ulosottomiehen lausunnon johdosta. Tämän vuoksi A:lla on ollut pätevä aihe olla vetoamatta vasta hovioikeudessa esittämiinsä todisteisiin käräjäoikeudessa. Hovioikeuden ei olisi tullut jättää muitakaan A:n valitukseensa liittämiä todisteita kuin Jämsän kaupungin sosiaalitoimiston päätöstä oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 §:n 2 momentin nojalla huomioon ottamatta.

Korkein oikeus ottaa A:n hovioikeudessa esittämät todisteet huomioon A:n valitusta käsitellessään.

Auto työvälineenä tai siihen rinnastettavana esineenä:

Hovioikeuden päätöksen perusteluista ilmenevästä syystä A:n autoa ei ole erotettava ulosmittauksesta ulosottolain 4 luvun 5 §:n 1 momentin 3 kohdan tarkoittamana työvälineenä.

Ulosottolain 4 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla auto voidaan erottaa ulosmittauksesta ulosottoasetuksen 31 §:ssä säädettyyn rahamäärään työvälineeseen rinnastettavana esineenä.

A:n omistama auto on myyty 19.2.1998 pakkohuutokaupalla 23 100 markan kauppahinnasta. Huutokauppahinta huomioon ottaen A:n auto on ulosmittauksessa arvioitu liian korkeaan 40 000 markan arvoon. Ulosottoasetuksen 31 §:n säännös huomioon ottaen auto voitaisiin ulosottolain 4 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla erottaa A:n invaliditeetista johtuvasta erityisestä syystä työvälineeseen rinnastettavana esineenä sillä perusteella, että auton arvo ei todennäköisesti ole suurempi kuin 25 000 markkaa.

Auton erottaminen työvälineeseen rinnastettavana esineenä edellyttää ulosottolain 4 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan kuitenkin lisäksi, että auto on välttämätön velallisen toimeentulon turvaamiseksi.

A on katsonut, että hänen on eläkkeensä alhaisuuden vuoksi ollut pakko tehdä töitä, joiden suorittamisessa auto oli välttämätön. A ei kuitenkaan ole esittänyt mitään selvitystä väittämistään soittokeikoista ja atk-alan töistä saamistaan ansioista ja näiden töiden vaikutuksesta hänen toimeentuloonsa. Myöskään kansaneläkelaitoksen järjestämällä työkokeilulla ei ole näytetty olevan vaikutusta A:n toimeentuloon.

A saa työkyvyttömyyseläkettä 5 273 markkaa kuukaudessa. Eläke koostuu 2 438 markan kansaneläkkeestä, 1 453 markan asumistuesta ja 1 382 markan erityishoitotuesta.

A:lta ulosmitattu auto ei näin ollen ole välttämätön hänen toimeentulonsa turvaamiseksi. Auto ei ole erotettavissa ulosmittauksesta ulosottolain 4 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla työvälineeseen rinnastettavana esineenä.

A:n vamma erottamisperusteena:

Ulosottolain 4 luvun 5 §:n 2 momentin nojalla ulosmittauksesta on erotettava myös muita esineitä, jos erottamista voidaan pitää hyväksyttävänä velallisen vamman perusteella.

Tämän lainkohdan esitöiden mukaan vamman perusteella voitaisiin erottaa esimerkiksi liikkumista tai muuta jokapäiväistä elämistä helpottavat kodin apulaitteet sekä kulkuvälineet silloinkin, kun niitä ei ole muussa laissa säädetty erottamiskelpoisiksi. Vamman perusteella ei voitaisi erottaa omaisuutta, jolla ei ole merkitystä vamman kannalta. Jos omaisuus olisi käyttötarkoitukseensa nähden hyvin arvokasta, ei erottamista voida pitää hyväksyttävänä (HE 8/1997 vp. s. 5 - 6).

A on vaikeavammainen pyörätuoli-invalidi. Auto, joka soveltuu pyörätuolin kuljettamiseen, on A:n liikkumista ja jokapäiväistä elämistä helpottava kulkuväline. Tällaisella autolla on merkitystä A:n vamman kannalta.

A:lta ulosmitattu auto on myyty pakkohuutokaupassa 23 100 markalla. On ilmeistä, että A ei voi vaikeuksitta hankkia liikkumistaan helpottavaa merkittävästi halvempaa autoa. Autoa ei mainitusta syystä voida pitää käyttötarkoitukseensa nähden hyvin arvokkaana, vaikka otetaankin huomioon, että A:lla on sosiaalilainsäädännön perusteella oikeus vaikeavammaisten kuljetuspalveluihin.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:lta 11.11.1997 ulosmitattu auto on ulosottolain 4 luvun 5 §:n 2 momentin nojalla A:n vamman vuoksi erotettava ulosmittauksesta. Koska auto on 19.2.1998 myyty pakkohuutokaupalla, A:lla on oikeus saada ulosottomiehen hallussa oleva auton kauppahinta.

Maksuton oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntikulut:

A:lle maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla määrätyllä avustajalla varatuomari X:llä on oikeus saada valtion varoista palkkio laatimastaan ja hovioikeudelle 16.2.1998 toimittamastaan lisäkirjelmästä ja kirjelmän laatimiseen liittyvästä neuvottelusta. Koska hovioikeus ei ole lausunut palkkiosta, Korkein oikeus määrää palkkion. X:llä on lisäksi oikeus palkkioon toimenpiteistään Korkeimmassa oikeudessa.

Työministeriö on vastauksessaan Korkeimmalle oikeudelle vaatinut A:n valituksen hylkäämistä. Ministeriö, joka on ulosottolain 10 luvun 18 §:ssä ja oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla hävinnyt muutoksenhaun, on maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 21 §:n nojalla velvollinen korvaamaan valtiolle valtion varoista X:lle Korkeimman oikeuden osalta maksetun palkkion.

A:n muutoksenhaku on johtunut ulosottomiehen viran puolesta päätettävästä velallisen erottamisedusta. Muut velkojat kuin työministeriö eivät ole käyttäneet puhevaltaa Korkeimmassa oikeudessa. Huomioon ottaen ulosottoasian luonteen viranomaisen suorittamana täytäntöönpanona muita velkojia ei ulosottolain 10 luvun 18 §:n säännös huomioon ottaen ole syytä velvoittaa osallistumaan työministeriön valtiolle suoritettavaan korvaukseen.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset kumotaan niiltä osin kuin mainitut oikeudet ovat katsoneet, että A:lta 11.11.1997 ulosmitattua henkilöautoa Volkswagen Trasporter D-255 rekisterinumero KFA-710 ei ole tullut erottaa ulosmittauksesta. Koska A:lta ulosmitattu auto on myyty lainvoiman saaneella pakkohuutokaupalla 19.2.1998, A:lla on oikeus auton sijasta saada itselleen pakkohuutokaupassa kertynyt ulosottomiehen hallussa oleva kauppahinta 23 100 markkaa.